Fuksipassi

Jokainen uusi fuksi saa fuksipassin, jota täytetään ensimmäisen lukuvuoden aikana aina Wappuun asti. Fuksipassiin on tarkoitus kerätä pisteitä esimerkiksi käymällä opiskelijatapahtumissa, kerhoissa, laulamalla tai osallistumalla tapahtumien organisointiin. Alla löytyy lisää tietoa pisteistä. Fuksin kuuluu suorittaa passi hyväksytysti ennen Wappua, jotta on ansainnut teekkarilakkinsa Wapuksi.

Fuksipassin tarkoitus kuitenkin on tutustuttaa uudet fuksit teekkari- ja opiskelijakulttuuriin. Pisteitä saa jakaa Adamaksen hallituksen jäsen (ei kuitenkaan fuksijäsen), kuluvan lukuvuoden tuutori tai Teekkarikomission hallituksen jäsen.


Pisteet:

Pakolliset:
Virallinen teekkaripiste

Tämän pisteen saa osallistumalla Adamaksen syys- tai kevätkokoukseen. Vaihtoehtoisesti pisteen voi suorittaa käymällä kolmessa (3) hallituksen kokouksessa (ei etä-yhteydellä).

Iso tapahtumapiste

Tämän pisteen saa osallistumalla yhteen suureen teekkaritapahtumaan. Esimerkiksi killan vuosijuhlat tai Kemiat Kohtaa.

Tapahtumapiste (3)

Tästä saa pisteen osallistumalla pienempään opiskelijatapahtumaan. Näitä pisteitä tarvitsee kolme.

Teekkarilaulupiste

Tästä saa pisteen esittämällä hyväksyttävästi laulut Teekkarihymni ja Ikuisen teekkarin laulu. Sanat pitää mennä oikein ja kuulijana pitää olla henkilö, joka on oikeutettu antamaan pisteitä passiin.

Haalaripiste

Tämän pisteen saat, kun todistettavasti edustat haalareissa kiltaasi.

Opintopiste

Kun sinulla on HOPS:ssa näkyvissä opintopiste, niin saat myös fuksipassipisteen.

Nakkipiste

Osallistu esim. sitseille tarjoilijaksi, bileisiin lipunmyyjäksi tai muuhun tulevaan nakkipestiin. Myös muiden kiltojen tapahtumista on mahdollista saada nakkipisteitä.

Harrastepisteet:

(Vähintään 3 pitää olla suoritettuna)

Urheilupiste

Osallistu johonkin Adamaksen järjestämään urheilutapahtumaan.

Toimikuntapiste

Toimikuntapisteen saa, kun toimii killan toimihenkilönä ja osallistuu todistettavasti killan toiminnan järjestämiseen.

Kerhopiste

Esimerkiksi ompelu- tai leffakerhoon tai peli-iltaan osallistuminen vähintään 3 kertaa.

Ompelupiste

Tämän pisteen eteen, sinun haalareissasi on oltava vähintään 30 haalarimerkkiä ommeltuna.

Laulupiste

”Teekkari laulaa kovaa, ei hyvin.”

Tämän pisteen eteen voi laulaa vaikka karaokessa, sitseillä soolo-osuuden tai muuten vain esittää julkisesti musiikillinen elämys. Myös sitsilaulun kirjoittamisesta Adamakselle, voi saada pisteen, kunhan laulu menee raadin läpi.

Jäynä-/keksintöpiste

Jäynän tekemisestä saa pisteen. Muista dokumentoida jäynä. Vaihtoehtoisesti merkittävän keksinnön tekemisestä, jossa on käytetty insinöörimäistä ajattelua, saa pisteen. Keksinnöstä oltava A4-kokoinen suunnitelma, sekä prototyyppi. Tämän voi suorittaa 1-x-määrän kokoisessa ryhmässä.

Pönkelipiste

Jutun kirjoittamisesta Wappulehteen tai lehden myymisestä saa pisteen. Myytävien lehtien määrä tarkentuu keväällä, kun lehtien tilaamisesta tulee ajankohtaista.

Lisäpiste

Lisäpisteitä muusta osallistumisesta. Näillä pisteillä on mahdollista korvata puuttumaan jääneitä pisteitä. Lisäpisteiden arvo ja korvaavuus arvioidaan erikseen.